Talviset askareet

Talvi maatilalla poikkeaa kesästä suuresti , sadonkorjuun jälkeen alkaa rauhallisempi jakso. Karjanhoito tietysti on jokapäiväinen askare, sanonta lähdetään askareille, tarkoittaa navettatöille menoa. Siinä työssä ei tunneta vapaapäiviä, eläimet on hoidettava samalla tavalla, olipa pyhä tai arki. Keskipäivä jää vapaaksi muille puuhille. Ruuanlaitto tietysti on jokapäiväistä, lauantaina leivotaan viikon tarpeiksi hiivaleipää ja pullaa sekä mustikkapiirakaa. Suuressa perheessä ei yksi piirakka riitä mihinkään, sehän menee jo maistipaloina. Hapanleipää leivotaan tarpeen mukaan viikolla. Kerron nyt ajasta Pakkalan suurperheessä. Leivän teko oli itseoikeutesti mamman tehtävä, lauantaileipomukset vuoroviikoin meidän miniöitten kesken. Toinen leipoi ja toinen hoiti siivouksen. Järjestelmä toimi hienosti. Jälkilämmössä hautui ruoka illaksi, aitan lihatiinusta kunnon kimpale sianlihaa ja peruna-tuuvinki, päivällä keitetyn perunamuusin lopusta, se muusi ei ollut ihan pienessä kattilassa keitetty, olihan meitä syöjiä melkoinen joukko. Vierasvaraksi tehtiin vielä kakku, siihen aikaan oli naapureilla tapana pyhäisin käydä kyläilemässä, ei siihen kutsua tarvittu, piipahdettiin silloin kun aikaa oli ja haluttiin tavata.

Lähin naapuritalo Ojala oli samalla mäellä, rajanaapuri niinkuin sanotaan. Eikä mikä tahansa naapuri minulle. Olen maininnut naapurin Ossin. Muuta perhettä olivat hänen vanhempansa Hanna ja Oskari sekä Salli tytär. Liisa oli jo avioitunut, hänellä oli kaksi tytärtä, Leila ja Leena, sekä tietysti Huugo puoliso. He asuivat muuutaman kilometrin päässä Hevossuolla.

Ossi aviotui seuraavana kesänä meidän jälkeemme ja arvatkaapa kuka oli morsian. Hän oli sisareni Seija. hänellä ja Ossilla oli tytär Sirpa, syntynyt samana keväänä kuin meidän tyttäremme Tuija. Elettiin vuotta 1959. Mäellämme alkoi olla jo melkoinen vilske, naapuriin poiketiin puolin ja toisin lähes päivittäin.