Nuoruus

Omat nuoruusvuoteni olivat 50-luvulla. Lopetin koulun keväällä 1952 ja rippikoulun jälkeen Juhannuksena meidät komfirmoitiin, pääsin ripille niinkuin sanotaan. Edessä aivan uusi elämänvaihe- nuoruus. Kotitilamme töihin olin osallistunut jo lomien aikoina voimieni ja taitojeni mukaan. Sokerijuurikasta viljeltiin raha-kasvina, naatit olivat hyvää rehua lehmille. Harvennus ja rikkaruohojen perkaus oli sopivaa työtä meille lapsillekin, olimmehan notkeita konttamaan rivien välejä. Samoin osallistuimme heinänkorjuuseen voimiemme mukaan. Hevostyöt olivat isän vastuulla, lehmien hoito äidin, olihan hän karjakko, siis lehmien sairauksiinkin jo opiskellessaan perehtynyt, karja oli hyvissä käsissä

Tokihan meillä vapaa-aikaakin oli, kesällä pääsimme uimaan ja muitten lasten kanssa kisailemaan. Kylämme uimapaikat olivat vaatimattomat.pari pikkujokea virtasi kylän halki, niissä saatoimme opetella uinnin alkeita. Varsinainen aikuisten käyttämä paikka oli Järvenmäen lampi. Sinne oli matkaa noin pari kilometriä, joskus me lapsetkin pääsimme mukaan. Uinti oli enimmäkseen nuorten huvia, eivät vanhemmat jaksaneet enää töittensä jälkeen semmoiseen matkaan lähteä.

Isä oli innokas saunoja, saunaa lämmitettiin usein muulloinkin kuin lauantaisin, varsinkin puintipäivien ja muitten pölyisten töiden jälkeen se oli tarpeen. Ei silloin asuinrakennukseen pesutiloja tehty, vesijohto ja viemäri meillä kyllä oli, ei vain ollut vielä tapana kylpyhuoneita ja sisävessoja rakentaa.

Olihan meillä toki vapaa-aikaakin, varsinkin pyhäisin. Ei ollut kylässä esim. urheilukenttää, koulun piha oli kyllä avara, se vain ei ollut kesäisin lasten käytettävissä. Talojen isännät olivat myötämielisiä siinäkin asiassa. Joku pieni peltolohko oli varattu pesäpallon pelaamiseen, toisella oli pituus- ja korkeushyppypaikat. Juoksukilpailut pidettiin kylätiellä. Kylänympärijuoksu tai kävely oli helppo toteuttaa, pikamatkalle vain kalkkiviivat tiehen, siinä se kyllä onnistui. Kaikilla oli samat puitteet, ei niiden aikojen niin ollut väliä, kisailtiinhan vain oman kylänväen- joskus myös naapurikylän nuorten kanssa. Omat ennätykseni yleisurheilussa ovat jääneet mieleen, ellen nyt muista väärin: aika satasella 14,5 , pituus 408, voisiko edes olla mahdollista. korkeus 125 ( rima notkolla ). Pääasia oli kuitenkin se että pääsimme kisailemaan ja toisten nuorten joukkoon.

Talvisin tietysti hiihdettiin ja laskettiin mäkeä, jokiäyräät olivat kuin luotuja siihen käyttöön. Eivät olleet sukset ja muut välineet kummoisia, toisilla ehkä jo sidesukset, toisten oli tyytyminen ns. lenkkisuksiin. Ei se ollut vielä silloin välineurheilua, olipahan kuitenkin mielekästä vapaa-ajan touhua. Kaikki me lapset ja nuoret jouduimme itse kulkemaan paikasta toiseen, ei nähty untakaan autokyydityksistä.

Meille tyttölapsille oli tietysti myös tärkeätä oppia käsityötaitoja. Talvisin pystytettiin kangaspuut joka kotiin, tai jos nyt ei ihan, niin kovin moneen kuitenkin, Nyt meidän on vaikea kuvitella sitä tilannetta, mikä vallitsi maassamme sotien jälkeen. Kaikesta oli puute. Ei esim. kankaita kertakaikkiaan ollut kaupoissa. Liinavaatteita varten kasvatettiin pellavaa, sekin jouduttiin alkuun itse kehräämään langoiksi. Loimilangat toki olivat puuvillaa, jostakin saattoi löytyä vanhoja varastoja, jotakin sai ostaa kaupasta. Lampaita oli lähes joka taloudessa, villalankaa käytettiin neuleiden lisäksi esim. miesten työvaatteita varten kudottavan sarka-nimisen kankaan kutomiseen. Ahkerasti hurisi äidin rukki, myöhempinä vuosina villat saattoi lähettää kehräämöön, samoin pellavat. Se oli jo suuri helpotus.Villaiset neuleet olivat sitten toinen tapa pukeutua lämpimästi pakkasella.

Neulomaan opeteltiin jo alle 10-vuotiaana, koulun käsityötunneilla villalanka oli paljon käytetty materiaali. Ompelutaitoja opetti äiti. Kaikki tämä arkinen askarrus täytti päivät niin etttei lukemiselle tahtonut jäädä aikaa, se kun olisi ollut niin mieluista. En nyt tarkoita läksykirjoja, jotain muutakin oli saatavilla. Isä ymmärsi tarpeemme, hän toi asioilla käydessään oikein kaupasta ostettuna jotakin mieluista. Näin kuluivat vuodet. Kesä 1953 toi muutoksen elämääni